Munuais- ja maksaliitto juhlii kuluvana vuotena ─ 40 vuotta elintärkeää toimintaa
Vuonna 1970 perustettuun kansanterveys- ja potilasjärjestöön kuuluu nykyisin 20 jäsenyhdistystä ympäri Suomea, joissa on yhteensä noin 6000 henkilöjäsentä: munuais- ja maksasairaita läheisineen, terveydenhuollon ammattilaisia ja muita asiasta kiinnostuneita. Olethan sinäkin jo Musilin jäsen?
Meillä on tärkeä tehtävä. Liitto pyrkii edistämään elinluovutus- ja elinsiirtotoimintaa ja seuraamaan aktiivisesti toimintaympäristön muutoksia sekä liitto pyrkii toimimaan aktiivisesti munuais- ja maksasairaita tukevissa asiantuntija- ja yhteistyöverkostoissa ja tekee yhteistyötä muiden sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kanssa.
Munuais- ja maksaliiton toimintaa tukee Raha-automaattiyhdistys ja kuntoutuskursseilla rahoitus tulee Kelasta. Lisäksi perhe- ja nuorisojaostolla on omaa varainhankintaa, joka käytetään suoraan lapsiperheiden hyväksi erilaisissa tapahtumissa.
Kuluvan vuoden teemana meillä on ennaltaehkäisy, jota pyritään nostamaan esiin erilaisten tapahtumien, esitteiden ja uudenlaisen toiminnan avulla.